» Etiketti «

Olit sitten osallistumasssa vuosijuhlille ensimmäistä kertaa
tai vain kertaamassa pukukoodia, etiketti on ohjenuoranasi.

Vuosijuhlat  

Legion vuosijuhla on perinteisesti järjestetty syksyllä loka-marraskuun vaihteessa. Juhlaan ovat legiolaisten lisäksi tervetulleita avecit ja kutsuvieraat.


Legion vuosijuhla on järjestömme arvokkain akateeminen tilaisuus, jossa käyttäydytään sen mukaisesti. Siksi etenkin ensimmäistä kertaa vuosijuhlaan osallistuvan on hyvä tutustua juhlassa noudatettavaan etikettiin. Etiketistä ei tule kuitenkaan muodostaa turhaa stressin aihetta, se on tarkoitettu vähentämään hämmennystä ja epätietoisuutta. Tärkeintä on pyrkiä käyttäytymään juhlavasti ja arvokkaasti huomioiden kohteliaasti kanssajuhlijat. 


 
Arvokas juhlakäyttäytyminen

Juhlaan on tehty istumajärjestys eli jokaisen paikka on merkitty nimikortilla. Jos omassa pöydässä on ihmisiä, joita et tunne entuudestaan, on kohteliasta aluksi esittäytyä, ja pitää puhetta yllä myös muiden kuin tuttujen kanssa koko tilaisuuden ajan. Juhlassa pöytäseurue muodostaa pienen yhteisön, jossa kenenkään ei pitäisi tuntea itseään ulkopuoliseksi. 


Ruokailu ja maljat

Juhla aloitetaan alkumaljalla ja tervetuliaissanoilla. Juhlan aikana syödään alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka ja jälkiruoan jälkeen vielä kahvi avecilla. Avec on joko konjakki tai likööri.
Etiketin mukaan kylmiä ruokia ei saisi aloittaa ennen kuin kaikki ovat saaneet ruokansa, mutta tarjoilun jouduttamisen ja varsinkin isojen juhlien aikana tästä säännöstä on yleensä luovuttu. Lämpimät ruoat saa aloittaa heti, kun lähimmät vierustoverit ovat saaneet ruokansa. Tässä vaiheessa yleensä, varsinkin pääruoan yhteydessä, ilmassa kaikuvat hyvän ruokahalun toivotukset pöytäkunnittain.

On syytä muistaa, että kun joku pitää puhetta, ovat muut hiljaa, vaikka puhe tuntuisikin pitkältä. Puheiden ja laulujen aikana ei ole soveliasta myöskään syödä eikä juoda. Lasia kohotettaessa, esimerkiksi maljoja nostettaessa, toimitaan monille sitseiltä tutulla tavalla: ensin katsotaan vasemmalla ja oikealla puolella olevia vierustovereita ja viimeiseksi vastapäätä istuvaa henkilöä. Kohotettaessa lasit eivät kosketa toisiaan vaan kilistelyn korvaa pieni nyökkäys.

Yhteislaulut ovat osa akateemisia vuosijuhlia. Usein koko juhlaväki laulaa yhdessä, mutta joskus myös pöytäkunnat veisaavat spontaanisti laulun tai kaksi. Laulut löytyvät lauluvihkoista, jotka on jaettu jokaisen vieraan istumapaikalle. Pääruuan tai syömisen aikana ei lauleta.

Kun puheet on pidetty ja jälkiruoka nautittu, siirrytään tanssimaan. Tässä vaiheessa voidaan jo rentoutua ja löysätä kravattia.

Pussikalja on näissä juhlissa ehdottomasti kielletty. Jos haluat ottaa omia juomia mukaan, käytäthän pientä, huomaamatonta taskumattia. On hyvä muistaa, että pöydästä ei saa nousta puuteroimaan nenäänsä tai pitämään ennenaikaisia konferensseja ennen kuin pääruoka on syöty.

Vuosijuhlissamme konferenssit (i.e. yhteisesti taskumatin antimista nauttimista) ovat sallittuja, mutta etiketti olisi syytä huomioida myös konferenssien yhteydessä. Muutenkin on kohteliasta odottaa varsinaisen ohjelman loppumista ennen kuin kravattia löysätään. Ruokailun aikana tulee nauttia kohtuudella alkoholijuomia ja käyttää vettä janon sammuttamiseen. Pääruoan jälkeen ohjelma muuttuu yleensä hieman vapaammaksi ja liikehdintä pöydän ja konferenssi- sekä saniteettitilojen välillä vilkastuu. On kuitenkin kohteliasta istua pöydässä mahdollisimman pitkään, kunnes varsinainen ohjelma on ohi. 


Pukeutuminen

Vuosijuhlilla pukeudutaan frakkiin, tummaan pukuun tai ns. suureen iltapukuun.

Frakin kanssa housut ovat käänteettömät ja niissä on silkkinen sivunauha. Yleensä käytetään valkoista frakkiliiviä. Paita on valkoinen frakkipaita. Helmiäisnapit edessä, kalvosinnapit kultaa. Frakin kanssa käytetään mustia silkkisukkia ja mustia kiiltonahkakenkiä sekä valkoista (itsesidottavaa) solmuketta. Rannekelloa ei suositella käytettäväksi frakin kanssa.

Tumma puku käy kaikkiin tilaisuuksiin kellonajasta riippumatta. Se korvaa siis myös frakin. Käsite tumma puku tarkoittaa tumman harmaata, tumman sinistä tai mustaa pukua. Kangas voi olla hillitysti raidallinen, mutta ei liituraitaa. Tumman puvun seurana juhlapaita on yleensä valkoinen, mutta käyttää voi myös konservatiivisia värisävyjä tai hentoja raitoja. (Kaksinkertaiset kalvosimet mahdolliset). Solmio (solmuke) on hillitty ja juhlava. Tumman puvun kanssa kengät ovat mustat, perinteisen säännön mukaan ruskeita kenkiä ei pidetä klo 18 jälkeen. Sukat ovat monen suomalaisen pukeutujan kompastuskivi. Sukan tulee noudattaa kengän (ja puvun) väriä ja olla sen verran pitkävartinen, että vastapäätä istuvan ei tarvitse katsella paljasta jalkaa.

Suuri iltapuku tarkoittaa täyspitkää juhlavasta materiaalista valmistettua avonaista tai olkaimetonta pukua. Akateemisessa maailmassa on sallittua käyttää myös umpinaisempaa tai pitkähihaista iltapukua.

Pukua täydentävät juhlavat korut (ei käytetä rannekelloa, ellei se ole korukello). Halutessaan voi käyttää hansikkaita, joiden tulisi ylettyä olkaimettoman puvun kanssa kyynärpäihin. Kengät voivat olla sirokorkoiset avokkaat tai juhlasandaalit. Laukun tulisi olla pieni, "kirjekuori" -mallinen. Käsilaukkua ei ole soveliasta laskea pöydälle ruokailun aikana.

Pukeutumista voi täydentää akateemisilla arvomerkeillä ja järjestönauhalla. Akateemisia arvomerkkejä kantaessa tulee muistaa, ettei frakin kanssa tällöin tule käyttää taskuliinaa. Järjestönauha puetaan joko puvun alle oikealta olkapäältä vasemmalle kyljelle tai vasemmassa rinnuksessa ruusukkeeksi taiteltuna. Järjestönauha ei saa koskettaa ihoa. Järjestönauhaa voit halutessasi ostaa toimistopäivystyksissä.

Koska Legion vuosijuhla on kuitenkin opiskelijajuhla, lipsumiset pukukoodista sallitaan. Eli jos komeroiden kätköistä ei löydy täysin etiketin mukaista päällepantavaa, ei vuosijuhlia sen vuoksi kannata jättää väliin. Tärkeintä on kuitenkin panostaa juhlalliseen käyttäytymiseen. Voit kysellä vinkkejä pukeutumiseen vanhemmilta opiskelijoilta. 


Hyödylliset linkit
 
Porin kyltereiden tekemä opastusvideo konjakkikorvien taitteluun TÄÄLLÄ.

Ohjeet ruusukkeen tekemiseksi Legion ainejärjestönauhasta TÄÄLLÄ.

***


Legio Ostiensis ry:n merkkiohjesääntö
Hyväksytty hallituksen kokouksessa 21.9.2021.

Yleistä
1 § Tässä ohjesäännössä säädetään ainejärjestö Legio Ostiensis ry:n ansiomerkin myöntämisen perusteista ja käytännöistä sekä järjestönauhan käytöstä.
2 § Yhdistyksellä on käytössä ansiomerkki, järjestönauha ja hallitusmitali.

Yhdistyksen myöntämä ansiomerkki
3 § Ansiomerkin myöntämisestä ja myönnettävien ansiomerkkien määrästä päättää yhdistyksen hallitus. Ansiomerkki myönnetään yhdistyksen hallituksen enemmistön päätöksellä.
4 § Ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on ansioituneesti toiminut yhdistyksen hyväksi tai edistänyt sen tarkoitusta. Yhdistyksen jäsenet voivat perustellen tehdä hallitukselle esityksiä palkittavaksi henkilöksi. Ansioituneeksi legiolaiseksi nimittämisen perusteena voi olla esimerkiksi:
− Henkilö on toiminnallaan edesauttanut yhdistyksen kehittymistä parempaan suuntaan ja lisännyt sen positiivista ja arvokasta tunnettavuutta merkittävällä tavalla.
− Henkilö on kantanut erittäin painavaksi katsottua vastuuta harteillaan yhdistyksen yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden lisäämistä edistävien tilaisuuksien järjestämisessä.
− Henkilö on luottamustehtävissään tehnyt ahkeraa ja kunnianhimoista edunvalvontatyötä julkisoikeuden pääaineopiskelijoiden sekä muiden oikeustieteiden laitoksen opiskelijoiden hyväksi.
5 § Myönnetyt ansiomerkit luovutetaan yhdistyksen vuosijuhlassa tai hallituksen päätöksestä muussa tilaisuudessa. Ansiomerkkien luovutuksesta vastaa myöntämisestä päättäneen hallituksen edustaja.
6 § Yhdistyksen hallituksen on pidettävä kirjaa ansiomerkkien saajista ja myöntämisajankohdasta. Myöntämisperusteet on yksilöitävä ja arkistoitava.
7 § Ansiomerkki voidaan myöntää samalle henkilölle korkeintaan kerran.
8 § Ansiomerkkiä käytetään akateemisissa juhlissa sekä muissa merkin arvolle sopivissa tilaisuuksissa tai yhdistyksen omissa pukujuhlissa. Ansiomerkkiä kannetaan ainejärjestön juhlanauhassa, puvun rintataskun käänteessä tai puvun vasemmassa miehustassa.
9 § Ansiomerkki on väriltään kultainen ja mitoiltaan 20 mm leveä ja 15 mm korkea. Ansiomerkissä on kuvattuna Legio Ostiensis ry:n logo.

Yhdistyksen järjestönauha
10 § Yhdistyksellä on käytössä järjestönauha, jota käytetään akateemisissa juhlatilaisuuksissa ja yhdistystä edustettaessa.
11 § Järjestönauha on 25 mm leveä nauha, joka on symmetrinen keskiviivan suhteen. Nauhassa on viisi 5 mm leveää raitaa siten, että reunimmaisena on viininpunainen, tästä seuraavana kullankeltainen ja keskellä valkoinen raita.
12 § Jokaisella Legio Ostiensis ry:n jäsenellä on oikeus lunastaa järjestönauha itselleen. Nauhan käyttöoikeus on yhdistyksen jäsenyyden tavoin elinikäinen. Järjestönauhan luovuttamisesta ulkopuoliselle päättää yhdistyksen hallitus.
13 § Nauhaa kannetaan nauhana oikean olkapään yli vasemmalle kyljelle tai ruusukkeena vasemmassa rinnuksessa. Nauhaa kannetaan juhlapuvussa liivin alla, kun taas arkipuvussa liivin ja solmion päällä. Nauha ei saa koskettaa paljasta ihoa.
14 § Käytettäessä nauhaa tulee muun pukeutumisen olla tilaisuuden ja nauhan arvolle sopivaa.
15 § Käytettäessä nauhaa yhdessä ylioppilaskuntanauhan tai muiden järjestönauhojen kanssa tulee Legio Ostiensis ry:n nauhan kulkea ylimpänä, jos kyseessä on Legio Ostiensis ry:n tilaisuus.

Hallitusmitali
16 § Hallitusmitali myönnetään kaikille Legio Ostiensis ry:n hallituksessa toimiville henkilöille heidän hallituskautensa alussa. Mitali voidaan myöntää yhdelle henkilölle ainoastaan kerran, vaikka hän toimisi useissa eri Legio Ostiensis ry:n hallituksissa.
17 § Hallitusmitalia käytetään akateemisissa juhlissa sekä muissa merkin arvolle sopivissa tilaisuuksissa tai yhdistyksen omissa pukujuhlissa. Hallitusmitalia kannetaan puvun rintataskun käänteessä tai puvun vasemmassa rinnuksessa, mahdollisen järjestönauharuusukkeen alapuolella.
18 § Hallitusmitali on viininpunaisesta nauhasta roikkuva mitali, jossa on kuvattu Legio Ostiensis ry:n logo. Hallitusmitalin halkaisija on 30 mm ja nauhan pituus 80 mm. 

Legio Ostiensis ry
  • Postiosoite:
  • Itä-Suomen yliopisto/oikeustieteet
  • PL 111
  • 80101 Joensuu

  • Y-tunnus: 1776916-6

  • Toimisto:
  • Haltia-rakennuksen 2. kerroksessa, huoneessa 212
  • Toimistopäivystykset

This page was built with Mobirise